Valokuva Eila Rekilä

Seurasaaren pääsiäiskokot 2024

Lankalauantaina roihuavat pääsiäiskokot. Lasten toivotaan pukeutuvan kokoille trulleiksi ja he voivat myös esittää itse valitsemiaan lauluja tai runoja.

Lankalauantaina roihuavat pääsiäiskokot. Lasten toivotaan pukeutuvan kokoille trulleiksi ja he voivat myös esittää itse valitsemiaan lauluja tai runoja. Ensin sytytetään pienempi narrikokko ja myöhemmin varsinainen pääsiäiskokko. 

Pääsiäiskokkoperinne elää edelleen Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla. Pääsiäiskokkojen polttaminen hyväksyttiin Kansallisen elävän perinnön luetteloon yhtenä aineettoman kulttuuriperinnön kohteena, joita Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuodesta 2017 saakka.

Kokkojen polttoon ja trulleihin liittyvää uskomusperinnettä kerrotaan myös yhä, joka siirtää suullista perinnettä eteenpäin. Elävän tulen ja kitkerän savun uskottiin pitävän noidat ja trullit loitolla, joiden toiminta kohdistui etupäässä karjaonnen pilaamiseen. Kokon poltolla haluttiin myös turvata hyvä sato ja runsas karjananti.

Juhlakentän grillipaikalla voi paistella omia eväitä tai ostaa Juhlakentän kioskista kylmiä ja kuumia juomia, pikkupurtavaa sekä kylmiä makkaroita grillattavaksi.

 

Seurasaaren ulkomuseo, Juhlakenttä
30.3.2024

18.30-22.00

 

Seurasaaressa kokkojen rakentamisesta vastaa Helsingin Keskipohjalaiset ry.

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sinne kannattaa varustautua vallitsevan säätilan mukaan. Ohjelmamuutokset ovat mahdollisia.