Valokuva Veikko Kähkönen
Radion sinfoniaorkesteri, Susanna Mälkki & Verneri Pohjola
Kaija Saariahon viimeiseksi jääneen teoksen kantaesitys Helsingin juhlaviikoilla
Miten trumpetilla voisi soittaa sen, kun joku tippuu syvään kaivoon osuen matkalla sen reunoihin? Muun muassa tällaisia kysymyksiä säveltäjä Kaija Saariaho esitti trumpetisti Verneri Pohjolalle, jonka kanssa hän teki yhteistyötä alkuvuodesta 2022 lähtien. Yhteistyö kulminoituu Saariahon viimeiseksi jääneen teoksen, trumpettikonserton HUSH, kantaesitykseen Juhlaviikoilla.
Saariahosta on käytetty kaikki mahdolliset ylisanat, ja häntä pidetään yhtenä aikamme merkittävimmistä säveltäjistä. Pohjola puolestaan on kerännyt kiitosta omintakeisuudestaan ja mainetta ympäri maailmaa. Vaikka Pohjola tunnetaan jo entuudestaan instrumenttinsa rajojen haastajana, uudessa konsertossa hän joutuu venyttämään ilmaisuaan edelleen. ”Teos vaatii aiempaa enemmän kontrollia”, hän kertoo.
Radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina toimii Susanna Mälkki, joka tunnetaan maailman johtavana Saariahon tulkitsijana. HUSH-konserton lisäksi konsertissa kuullaan Gustav Mahlerin jäähyväisteos, Sinfonia nro 9.