Melissa Horn (SWE)

Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Savoy-teatteri

Melissa Horn julkaisee uutta musiikkia ja lähtee kiertueelle suurten kaupunkien pienemmille näyttämöille keväällä 2024.

Melissa Horn julkaisee uutta musiikkia ja lähtee kiertueelle suurten kaupunkien pienemmille näyttämöille keväällä 2024.

Esiinnyttyään menestyksekkäästi Ruotsin television Så Mycket Bättre -ohjelmassa Melissa Horn lähti vuonna 2022 suurelle kiertueelle, johon kuului kaikkiaan 58 konserttia suurissa konserttisaleissa ja ulkoilmanäyttämöillä kaikkialla Pohjoismaissa.

Vuodenvaihteen jälkeen Melissa Hornilta kuullaan pitkästä aikaa uutta musiikkia, ja keväällä 2024 hän esiintyy yhtyeineen suurissa kaupungeissa eri puolilla Pohjoismaita. Tällä kertaa esiintymisareenoina ovat pienemmät intiimit näyttämöt.

Melissa Horn on yksi Ruotsin tunnetuimmista ja arvostetuimmista artisteista. Hänen rakkaudesta ja ihmissuhteista kertovat laulunsa ovat tehneet vaikutuksen suureen yleisöön jo yli 15 vuoden ajan. Hänen syksyllä 2021 Ruotsin television Så Mycket Bättre -ohjelmassa esittämänsä versio Cherrien kappaleesta ”Lämna han” teki yleisöön suuren vaikutuksen. Tulkinnasta tuli heti radiohitti, ja sitä on striimattu Spotifyssä yli 20 miljoona kertaa. Seuraavana vuonna Melissa järjesti lähes 60 konserttia, joista monet olivat loppuunmyytyjä viimeistä paikkaa myöten. Yleisön vastaanotto oli mahtava, ja monen sekä kultaa että platinaa myyneen albumin, usean Grammis-ehdokkuuden ja listasijoitusten jälkeenkin kiertueet ovat Melissalle kaikkein tärkein juttu.

Kun hän keväällä 2024 julkaisee uutta musiikkia ja lähtee taas kiertueelle, vuorossa on sarja pienimuotoisia konsertteja viihtyisillä pienillä näyttämöillä Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Yleisö pääsee kokemaan Melissa Hornin entistä lähempää ja entistä intensiivisemmin. Mukanaan Melissalla on yhtyeensä: Rikard Lidhamn bassossa, Magnus Olsson rummuissa, Mikael Nilzén ja Claes Björklund koskettimissa ja syntetisaattorissa.

Pituus: noin 90 minuuttia, ei väliaikaa.

Permanto anniskelualuetta, ikäraja 18 vuotta. Parvekkeella ei anniskelua eikä ikärajaa