Valokuva Kansallisteatteri (c) Venla Helenius

Veljelleni

Läntinen Teatterikuja 1, 00100 Helsinki
Suomen Kansallisteatteri

Vinksahtanut kasvutarina

Vinksahtanut kasvutarina

Sisko ihailee veljeään valtavasti. 
Hän asuu veljensä asunnossa.
Hänellä on pakkomielteitä, kuten Kauniit ja rohkeat.
Veli on kaikkiruokainen naisten suhteen. 
Tai ei nyt ihan niin kaikkiruokainen. Varatut eivät kelpaa.
Veljen ympärillä pyörii mahkuilijoita, joista saattaa tulla hänen tyttöystäviään.
Sisko vihaa useimpia mahkuilijoita. Ellei kaikkia.
Hän vihaa ruumistaan. 
Hän rakastaa uutuuksia. Erityisesti uusia karkkimakuja.
Hän nauttii syödessään suklaata ja hedelmäkarkkeja yhtä aikaa, kun suklaa muuttuu hänen suussaan nesteeksi ja hedelmäkarkki hiljalleen sitkistyväksi ja osiin hajoavaksi klöntiksi. 
Hän tekee asioita, joita ei pitäisi tehdä.
Hän tuntee raivoa.
Hän tahtoo nousta veljensä varjosta.

E. L. Karhun Veljelleni on nuoren naisen kasvutarina, joka kertoo ulkopuolisuudesta terävästi, mutta asioiden huvittavaa puolta unohtamatta. Neljälle näyttelijälle kirjoitetun monologinäytelmän lähtöasetelmana on eriparisten sisarusten symbioottinen viha-rakkaussuhde. Pääosassa ‒ näkijänä, kokijana ja kertojana ‒ on nimetön sisko, jonka maailmassa arkinen sulautuu outoon ja viaton vilpittömyys pervoiluun.

 

Suomen Kansallisteatteri, Taivassali

16.9.-19.10.2024

Kantaesitys 19.9.2024

 

Liput 20-40€, Kansalllisteatterista ja Lippupisteestä

Kesto päivittyy myöhemmin, suositusikäraja 13+

Esitys on suomenkielinen