Staples Jr. Singers (USA) – Savoy WORLD

Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Savoy-teatteri

Juurevaa gospelia ja soulia Amerikan syvästä etelästä – edelläkävijäyhtye Staples Jr. Singers ensimmäistä kertaa Suomeen!

Juurevaa gospelia ja soulia Amerikan syvästä etelästä – edelläkävijäyhtye Staples Jr. Singers ensimmäistä kertaa Suomeen!

Testify with the groove!

The Staples Jr. Singers -yhtye oli yksi 1970-luvun gospelartistien edelläkävijöistä, joka yhdisti gospeliin funk- ja groovevaikutteita. Sisarukset Annie, A.R.C. ja Edward Brown olivat vasta teini-ikäisiä perustaessaan perheyhtyeen vuonna 1971.

Viikonloppuisin sisarukset matkustivat pitkin raamattuvyöhykettä esiintyen joskus jopa kolmesti päivässä. Tuohon aikaan rotuerottelu oli virallisesti päättynyt, mutta yhtyeen jäsenet eivät olleet aina varmoja, millaisen vastaanoton he saisivat – olisiko uusi yleisö avoin heille tai palvelisivatko paikalliset ravintolat heitä.

Ryhmä sai suuren läpimurtonsa vuonna 1975 debyyttialbumillaan When Do We Get Paid?, johon teini-ikäiset sisarukset he ammensivat inspiraationsa suoraan omasta elämästään.

Staples Jr. Singers jakautui kahteen bändiin 1970-luvun lopulla, ja heidän debyyttialbuminsa unohdettiin vuosikymmeniksi, kunnes lähes puoli vuosisataa myöhemmin Luaka Bop -levy-yhtiö julkaisi kulttialbumiksi muodostuneen When Do We Get Paid? -levyn uudelleenmasteroituna versiona ja kokosi alkuperäisen bändin jälleen yhteen. Vuonna 2022 yhtyeen jäsenet nousivat ensimmäistä kertaa lentokoneeseen tehdäkseen Euroopan-kiertueen, ja sen loistavan menestyksen myötä Staples Jr. Singers teki myös levyllisen verran uutta musiikkia – ensimmäistä kertaa 50 vuoteen.

Syksyllä edelläkävijäyhtye nähdään vihdoin ensimmäistä kertaa Suomessa, kun he konsertoivat Helsingissä osana Savoy WORLD -konserttisarjaa. Tule kuulemaan ainutlaatuinen konsertti, jonka musiikki luo valoa pimeimpään lokakuuhun.

Konsertin kesto n. 2 t, sis. väliajan.

Permanto K18 anniskelualue. Parveke S, ei anniskelua

*****
Kuuntele Youtubesta kappale I’m Looking For A Man: