Sofia Finnilä Trio: Lassen vanavedessä – Sofia Finnilä Trio soittaa Lasse Mårtensonin musiikkia

Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
Vuotalo

Tänä vuonna Lasse Mårtenson olisi täyttänyt 90 vuotta. Juhlistamme hänen unohtumattomia säveliään uudella konserttisarjalla.

Tänä vuonna Lasse Mårtenson olisi täyttänyt 90 vuotta. Juhlistamme hänen unohtumattomia säveliään uudella konserttisarjalla.

Lassen vanavedessä -combo on räätälöity juuri tätä konserttisarjaa varten. Kaikki sen jäsenet ovat soittaneet yhdessä eri kokoonpanoissa, ja tunteneet toisensa jo kauan. Viimeisin yhteinen produktion oli dramatisoitu konsertti ”Vie meren tuoksuun” Porin Teatterissa 2021–2023. Myös se perustui Lasse Mårtensonin säveliin, ja kun esityskausi päättyi, syntyi ajatus lähteä kiertämään saaristoa ja konserttisaleja Lassen musiikkia esittäen.

Sofia Finnilä on arvostettu jazzlaulaja. Hän on voittanut Lady Summertime -laulukilpailun 1999 ja valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin kasvatuksen osastolta. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä eri jazzmuusikoiden kanssa niin Suomessa kuin ulkomailla. Oman Sofia Finnilä Septetin lisäksi hän on toiminut mm. UMOn ja Lasse Mårtenson trion solistina. Nykyään hänet tunnetaan myös työstään teatterimusiikin parissa, ja hän on säveltänyt ja sovittanut musiikkia niin HKT:lle kun teattereille ympäri Suomen.

Lavalla:
Sofia Finnilä – laulu ja tarinat
Sampo Hiukkanen – viulu ja saksofoni
Henrik Wikström – piano ja harmonikka
Hannu Rantanen – basso

Kesto: n. 70 min., ei väliaikaa
Kieli: ruotsi, suomi

Liput: 15 € / 11 €, Lippu.fi ja lippuautomaatilta ovella.
Järj. Sofia Finnilä Trio yhteistyössä Vuotalon kanssa.