Opastettu yleisökierros suomeksi kesäkaudella

Suomenlinna, 00190 Helsinki
Suomenlinnan merilinnoitus

Suomenlinnassa toteutettavalla kävelykierroksella kuullaan linnoituksen mielenkiintoisesta historiasta ja nykypäivästä.

Suomenlinnassa toteutettavalla kävelykierroksella kuullaan linnoituksen mielenkiintoisesta historiasta ja nykypäivästä.

Vuonna 1748 käynnistyivät pikkuruisen Helsingin kaupungin edustalla työt, joista alkoi Viaporin historia. Kuudelle saarelle rakennettu bastionilinnoitus palveli Ruotsin Saaristolaivaston tukikohtana, jonka tarpeisiin rakennettiin myös suuri kuivatelakka. Ruotsin ajan lopulla alkuvuosien karusta rakennustyömaasta oli jo kuoriutunut yksi tuolloisen Suomen alueen suurimpia ja vilkkaimpia asutuskeskittymiä.

Linnoituksen venäläinen kausi käynnistyi Suomen sodan aikana, aikalaisia kummastuttaneen ja kauan keskustelua ja kysymyksiä herättäneen linnoituksen antautumisen myötä vuonna 1808. Venäläinen kausi kesti 110 vuotta, ja jätti perinnöksi mm. lukuisia kasarmirakennuksia sekä linnoitussaarten lounaispuolelle rakennetut vallit pattereineen - kauppiaskorttelin marketenttien kuuluisia sukuja ja Krimin sodan kokemuksia ja tarinoita unohtamatta.

Linnoituksen suomalainen kausi puolestaan käynnistyi keväällä 1918 Suomen sisällissodan tummassa varjossa. Sittemmin linnoitussaarista muodostui elävä varuskuntayhteisö ja ainutlaatuinen kulttuuriperintökohde. 

 

Suomenlinna

1.6.-31.8.2024

 

1.-30.6. päivittäin 14.00 (EI juhannuksena)

1.-31.7. päivittäin 11.00 (Tykit ja tunnelit -kierros ja 14.30 (peruskierros)

1.-31.8. päivittäin 14.00

Kierrokset alkavat Suomenlinna Museolta ja kestävät noin tunnin.

Huom! Tykit ja tunnelit -opastus kestää n. 1,5 h, jolloin tutustutaan Suomenlinnaan puolustuslinnoituksena sekä käydään tunneleissa ja kasemateissa. Kierroksen reitti ei ole esteetön. Oma taskulamppu mukaan.

Liput 5-14€
 

Lisätietoja: [email protected] tai kiireellisissä asioissa p. 09 6899 9850.

Opastus sisältää myös ilmaisen sisäänpääsyn Ehrensvärd-museoon museon aukioloaikana.