Valokuva Helsingin väestönsuojelumuseo (c) Eriz Moreno
Minun väestönsuojani
Minun väestönsuojani -näyttelyssä Eriz Moreno kuvaa valokuvien ja esineiden avulla kohtaamisiaan kerrostalojen kellareissa sijaitsevien väestönsuojien kanssa
Minun väestönsuojani -näyttelyssä Eriz Moreno kuvaa valokuvien ja esineiden avulla kohtaamisiaan kerrostalojen kellareissa sijaitsevien väestönsuojien kanssa eri puolilla Suomea. Eräänlaisina kylmän sodan aikakauden historiallisina jäänteinä pidettyihin väestönsuojiin on historiallisesti kiinnitetty vain vähän huomiota, mutta ne ovat viime aikoina (valitettavasti) taas nousseet keskusteluun.
Morenon kiinnostus väestönsuojiin heräsi pian sen jälkeen, kun hän asettui Suomeen vuonna 2019. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina keskipäivällä soitettavien koehälytysten tapaan väestönsuojien ovitarrojen oranssit neliöt ja siniset kolmiot muistuttavat siitä, mistä voidaan hakea suojaa. Vaikka nykyaikaisia väestönsuojia ei ole koskaan tarvittu ensisijaiseen tarkoitukseensa, niiden merkitys on kiistaton.
Sen sijaan, että Moreno olisi valinnut näyttelyyn yksittäisiä valokuvia ja esineitä, hän on järjestänyt näyttelytilan siten, että katsoja saa kattavan käsityksen suojien moninaisista rooleista suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa. Näyttely tuokin esiin ennen kaikkea suojien käytön ja suunnittelun monipuolisuuden. Taiteilijan fragmentteihin purkama näyttelykokonaisuus vie meidät oman kotitalomme väestönsuojaa muistuttavaan abstraktioon.
Helsingin väestönsuojelumuseo
24.2. - 5.5.2024 la klo 10-14
Avajaiset 24.2.2024 klo 10-18
Vapaa pääsy