Martti Vesala Soundpost Quintet: Landmarks – MalmiJazz
Kolmannella levyllään Landmarks Martti Vesala Soundpost Quintet yhdistelee entistä rohkeammin modernin jazzin rytmistä kieltä, pohjoismaisen jazzin soundeja sekä improvisoidun musiikin sävyjä.
Kolmannella levyllään Landmarks Martti Vesala Soundpost Quintet yhdistelee entistä rohkeammin modernin jazzin rytmistä kieltä, pohjoismaisen jazzin soundeja sekä improvisoidun musiikin sävyjä.
Landmarks julkaistiin marraskuussa 2022 saksalaisella Ozella Music –levymerkillä. Albumin raikkaan äänimaailman maamerkkeinä toimivat Martti Vesalan vahvat sävellykset. Levyn musiikki on syntynyt elämän taitekohdassa, jossa luopuminen vanhasta tutusta ja rohkeuden kerääminen kohti uutta olivat avainkokemuksina inspiroimassa sävellystyötä. Albumi käsitteleekin etsimistä ja muutoksen voimaa. Landmarks on huomioitu mediassa erinomaisin arvioin, mm. Helsingin Sanomissa se keräsi kiitoksia ja neljän tähden arvion.
Suomijazzin kentällä jo 10 vuotta aktiivisesti vaikuttanut Vesalan johtama Soundpost Quintet koostuu suomalaisen jazzin kärkikaartin soittajista; trumpetisti/säveltäjä Vesalasta, saksofonisti Petri ”Pope” Puolitaipaleesta, pianisti Joonas Haavistosta, rumpali Ville Pynssistä ja kontrabasisti Juho Kivivuoresta. Kvintetin saumattomaksi hioutunut yhteissoitto sekä sen soittajien huikeat solistiset taidot kuljettavat kuulijan toiseen todellisuuteen, jossa jokainen sävel kurottaa kohti kartoittamatonta horisonttia.
Martti Vesala Soundpost Quintet:
Martti Vesala: trumpetti & flyygelitorvi
Petri Puolitaival: saksofonit, huilut ja bassoklarinetti
Joonas Haavisto: piano & rhodes
Juho Kivivuori: basso
Ville Pynssi: rummut
MalmiJazz-konserttisarja tarjoaa yleisölle timanttisia artisteja, viihdettä ja suuria tunteita. Kaiken ytimessä on musiikki, joka liikuttaa ja maalaa tunneskaalan kaikilla väreillä