Valokuva (c) Kansallisteatteri
Loukatut. Planeetta
Palkitun valkovenäläisen Andrei Kureitšikin uutuusnäytelmä nyt lukudraamana Kansallisteatterissa.
Palkitun valkovenäläisen Andrei Kureitšikin uutuusnäytelmä nyt lukudraamana Kansallisteatterissa.
Monikansallinen avaruusretkikunta suuntaa kansainväliselle Novyi mir -avaruusasemalle toteuttamaan ainutlaatuista tehtävää: suomalainen astronauttipariskunta Jukka Hallinen ja Hannele Marttila siittävät ja synnyttävät uuden elämän avaruusaseman painottomassa tilassa. Ensimmäistä kertaa Maan ulkopuolella syntyy ihmislapsi!
Suomalaisten lisäksi monikansallisen retkikunnan kokoonpanoon lukeutuvat ukrainalainen ja yhdysvaltalainen astronautti, venäläinen kosmonautti ja espanjalainen lääkäri. Yhdessä he ovat kuin ihmiskunta pienoiskoossa, pakattuna ahtaaseen peltiämpäriin, joka kiertää maapalloa 433 kilometrin korkeudessa.
Ihmiskunnalla on kolme perustavanlaatuista vihollista, joita emme voi ikinä selättää: nopeus, aika ja etäisyys. Näiden kosmologisten ikuisuusongelmien lisäksi meidän on kannettava inhimilliset tunteemme, historian painolasti ja nykyhetken brutaali todellisuus.
Kun avaruusretkikunnalle käy ilmi, että joku on sabotoinut avaruusasemaa, on vaakalaudalla paitsi retkikunnan sankarillinen tehtävä, myös elämä. Ongelman ratkaisu vaatii uhrauksia ‒ mutta millaisia?
Vallilan Kansallisteatteri
23.9.2023 klo 19
Liput 10-40€ Lippupisteestä ja Kansallisteatterista, kesto avoin