LOPPUUNMYYTY Yleisön pyynnöstä: Pikku Papun Orkesteri & Liisa Kallio
Pikku Papun Orkesterin konsertissa perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin. Myös riemunkiljahtelu ja tanssiminen on sallittua – jopa toivottavaa!
Pikku Papun Orkesterin konsertissa perheen pienimmätkin pääsevät mukaan lauluihin ja leikkeihin. Myös riemunkiljahtelu ja tanssiminen on sallittua – jopa toivottavaa!
Pikku Papun hahmot luonut kirjailija-kuvittaja Liisa Kallio saadaan mukaan Kanneltalon konserttiin, jossa hän livepiirtää yleisön iloksi ja ihmetykseksi.
Pikku Papu on Liisa Kallion luoma neuvokas, pieni kilpikonna, joka on seikkaillut useissa lastenkirjoissa ja lauluissa. Pikku Papusta ja hänen ystävistään kertovat runot ja värikkäät kuvat heräävät eloon Pikku Papun Orkesterin koko perheen konserteissa. Lauluissa käsitellään ystävyyttä, iloa, kiukkua, ruoanlaittoa, luontoa, toisten kanssa toimeen tulemista – koko elämän kirjoa!
Orkesterin energinen esiintyminen, akustiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet. Pikku Papun laulut ovat tulleet monille tutuiksi Yle TV2:n Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta. Papulaulujen lisäksi orkesteri on tulkinnut ja sovittanut muun muassa Yleisradiolle uusiksi perinteisiä lastenlauluja Mörri-Möykystä Lennä, lennä leppäkerttuun.
Pikku Papun Orkesteri on Jenny ja Antti Wihurin säätiön tunnustuspalkinnolla vuonna 2018 palkittu lastenmusiikkia säveltävä, sovittava ja esittävä yhtye. Orkesterin papulaulut syntyvät yhteistyössä kirjailija-kuvittaja Liisa Kallion kanssa. Orkesteri on ollut ehdolla Emma-gaalassa vuoden lastenlevykategoriassa, sekä voittanut vuonna 2018 Vuoden lastenmusiikkiyhtyepalkinnon lastenmusiikkipäivän Jellona-gaalassa. Orkesteri on aiemmin julkaissut kaksi levyä, Pikku Papun laulut (Tammi, 2012) ja Pikku Papun Orkesteri (Tammi, 2016).
Kesto: 40 min
Kieli: suomi