Valokuva Maarit Kytöharju
Helsingin kaupunginorkesteri & Jukka-Pekka Saraste
Konsertissa kuullaan kolmea säveltäjää, kaikki helsinkiläisiä tai Helsinkiin asettuneita.
Energinen, melankolinen ja mystinen – Helsinki on kaikkea tätä. Se on kansainvälinen, se kulkee vastavirtaan, se on klassikko. Kaupungin monimuotoisuus resonoi Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa Taiteiden yönä. Monimuotoisuutta tukee myös konsertin muoto: se esitetään Musiikkitalossa, mutta se lähetetään myös kolmeen helsinkiläiseen puistoon.
Konsertissa kuullaan kolmea säveltäjää, kaikki helsinkiläisiä tai Helsinkiin asettuneita. Lotta Wennäkosken viisiminuuttinen Flounce sai kantaesityksensä vuonna 2017 BBC Proms -festivaalilla Lontoon Royal Albert Hallissa, mikä sinetöi säveltäjän kansainvälisen läpimurron.
Nykyhittiä seuraa Einojuhani Rautavaaran varhainen teos A Requiem in Our Time, sielunmessu, jonka hän omisti äidilleen. Vaskipuhaltimille ja lyömäsoittimille sävelletty teos toi tekijälleen mainetta myös Yhdysvalloissa.
Konsertti päättyy Uuno Klamin komeaan Kalevala-sarjaan, jota säveltäjä työsti lähes kahden vuosikymmenen ajan. Teos jätti kansallisromanttisen raskauden taakseen ja toi Kalevalan osaksi modernia maailmaa.
Kantaesityksensä Kalevala-sarja sai 1943, esittäjänään silloinkin Helsingin kaupunginorkesteri.
Helsingin kaupunginorkesteria johtaa Jukka-Pekka Saraste.