Kekseliästä ruokakulttuuria ja avantouintia: Catarinan Helsinki

Catarina Espirito Santo on lahjakas portugalilainen kondiittori, jonka kulinaarinen matka on kuljettanut hänet Porton Michelin-tähtiravintolasta Helsingin ravintolamaailmaan. Catarinan tarina kertoo, kuinka uusia ovia avataan intohimolla ja päättäväisyydellä.

Sweet
treats

a woman leaning against a window
Outi Neuvonen
a woman sitting at a table looking out a window
Outi Neuvonen
a woman smiling at a plate of food
Outi Neuvonen

“En ole koskaan nähnyt näin paljon lunta!”

Helsingin piti alun perin olla Catarinan ensimmäinen etappi matkalla pitkin pohjoismaita – mutta siitä tulikin viimeinen. Hän hurmaantui Helsingin elämänlaadusta, uramahdollisuuksista ja luonnonläheisyydestä.

Catarina saapui Helsinkiin tammikuussa 2019, jolloin kaupunki oli juuri kokenut yhden sen historian rankimmista lumisateista. “Muistan astuneeni ulos lentokoneesta ja ajatelleeni, ‘Voi hyvä luoja, en ole koskaan nähnyt näin paljon lunta!’ Mutta kummallista kyllä, minulla ei ollut lainkaan halua palata Portugaliin,” hän muistelee. Lumella ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa merkitystä – Helsingin ravintolamaailma sai Catarinan jäämään.

Päättäväinen Catarina käytti ensimmäisen kuukautensa Helsingissä jakaen ansioluetteloaan eri ravintoloihin. Pian hän sai pestin Olo Groupin linjakokkina. “Ajattelin aloittavani keittiöapulaisena, mutta Suomi yllätti minut. Minulle annettiin heti enemmän vastuuta, ja tuo luottamus on ollut avain kasvuuni täällä.”

Isoäidin pikkuleivät

Catarinan keittiömatka alkoi jo hänen isoäitinsä hellojen äärestä Portugalissa. Hänen varhaisimmat lapsuusmuistot liittyvät pikkuleipätaikinaan. “Olin aina ruoan ympäröimänä,” hän kertoo hymyillen. Into makuelämysten luomiseen vei hänet opiskelemaan kokiksi Portossa ja avasi ovia Lissabonin Michelin-ravintoloihin.

Pohjoismainen elämäntyyli kuitenkin kiehtoi Catarinaa, ja niin hän päätyi Helsinkiin. Pitkät talvet vaativat luovuutta keittiössä. “Kausiraaka-aineiden rajallisuus pakottaa keksimään uusia ratkaisuja,” hän selittää. “Erityisen elämyksen luominen vaatii kekseliäisyyttä.”

a woman looking at a sign on a building

Ruokaa

Villiä

Photo Tuukka Koski / Koski Syväri
Food scene in Helsinki (18)

Ylistys Helsingille

Catarinan lähestymistapa ruokaan heijastaa Helsingin innovatiivista ruokakulttuuria.

“Haluan yhdistää Välimeren lämmön pohjoismaiseen yksinkertaisuuteen,” hän selittää. 

Tyylien yhdistäminen on ollut keskeinen teema hänen työssään. Catarina haluaa luoda annoksia, jotka ovat yhtä aikaa yllättäviä mutta yksinkertaisia.

Catarinan pop-up-ravintolat Helsingissä ovat saaneet innostuneen vastaanoton. “Vastakohdat kiehtovat minua – on hienoa luoda jotain tuttua, mutta samalla yllättävää.” Yksi hänen ylpeydenaiheistaan on Ode to Helsinki -pop-up – ylistys Helsingille. “Jokainen annos kertoi tarinaa omista juuristani, omaksumastani pohjoismaisesta yksinkertaisuudesta ja tulevaisuuden visioistani.”

Voimaa ja intoa yhteisöstä

Helsinkiin sopeutuminen ei ole pelkkää oikeanlaista pukeutumista hankien keskellä. Kuten moni muu muualta tullut, myös Catarina koki aluksi koti-ikävää. Kaupungin tiivis ravintolayhteisö osoittautui siinä arvokkaaksi tueksi.

“Minulla ei ollut aluksi paljon ystäviä, mutta ajan myötä Helsingin ravintolayhteisö otti minut hoiviinsa. Juuri se tekee Helsingistä erityisen – pienessä kaupungissa ihmisiin tutustuu nopeasti, ja nuo yhteydet voivat muuttaa kaiken,” hän kertoo.

Ravintola Kuurnasta, yhdestä Helsingin rakastetuimmista bistroista, tuli Catarinalle paitsi työpaikka myös toinen koti. Kolmen vuoden aikana Kuurnan omistajat auttoivat Catarinaa kasvamaan niin ammatillisesti kuin ihmisenä. “Tom ja Laura ovat minulle enemmän kuin kollegoita. He antoivat minulle tilaa kehittyä, kokeilla ja tuntea oloni kotoisaksi Kuurnassa,” hän mainitsee kiitollisena.

Photo Outi Neuvonen
a woman sitting at a table looking out a window

Vibat

Helsinki

Photo Outi Neuvonen
a woman looking at a mirror

Juuri yhteisöllisyys on Catarinan mielestä parasta Helsingissä. “Täällä on valtavasti potentiaalia,” hän huomauttaa. “Kaupungin ruokamaailma kehittyy jatkuvasti, ja uusille ideoille ja äänille on tilaa. Jos olet kansainvälinen osaaja ja etsit mahdollisuuksia, Helsinki on oikea paikka sinulle.”

Moniaistinen kokemus alusta loppuun

Catarinalla on suuria unelmia ja kunnianhimoa Helsingin suhteen. “Haluan tuoda jotain uutta Helsingin ruokakentälle – jotain rentoa ja hauskaa, mutta unohtumatonta. Moniaistisia elämyksiä alusta loppuun,” hän kertoo.

Kun Catarina ei ole luomassa keittiötaikojaan, hänet löytää Helsingin luonnosta. Hän lataa luovia akkujaan juoksulenkeillä pitkin kaupunkia tai pulahtamalla avantoon Merihaassa. Entä Catarinan neuvo Helsinkiin muuttamista pohtiville? “Ole valmis tekemään töitä, mutta tiedä, että löydät täältä tukea. Helsingin luottamus ja vapaus ovat uskomattomia – ne kannustavat sinua tulemaan parhaaksi versioksi itsestäsi. Se on haastavaa, mutta äärimmäisen palkitsevaa.”

a person holding a piece of cheese

When she’s not creating culinary magic, Catarina finds inspiration in Helsinki’s connection to nature. Whether celebrating small victories by extending her running distance or braving icy dips in Merihaka, the city’s close-knit blend of urban life and natural retreats provides the perfect recharge for her creativity.

Her advice for those considering a move to Helsinki? “Be ready to work hard but know that you can find support. The trust and freedom available here is incredible, it pushes you to become the best version of yourself. It’s challenging but so rewarding.”